Tervetuloa Uusi Vuosi!

No niin, vanhan vuoden koonti ja tulevaisuuden visiot kehiin. No ei todellakaan nyt semmosta. 

Jotenkin ahdistaa koko ajatus tällä hetkellä kaiken summaamisesta. Prosessi taitaa olla siis pahasti kesken. Ja mikä prosessi?

Äitiys.

On siinä opettelemista. Uuden identiteetin ja kaiken siihen liittyvän ymmärtäminen saatikka jonkinlainen hallinta. Vaiheessa. Ei pysty tiivistämään pariin kappaleeseen.

Vanhemmuus.

Vaiheessa. Opettelua vastuuseen, uhrautumiseen, itsekkyyteen että saisi kerättyä voimia arkeen, ajanhallintaan, elämänkumppanin ja pienen ihmisen huomioonottamiseen, kasvattamiseen ja kasvuun. Joo-o.

Taitaa pienten lasten vanhempien ensivuodet kadota muistista, koska aivot ohjelmoidaan niinä vuosina uusiksi. Ainakin meillä tuntuu olevan ainainen aikapula.

Niin sitten sitä uutta kohti, vaikka niiiiin paljon jäi vielä menneestä vuodesta pureskelematta. Kai tässä nyt priorisoidaan tärkeimmät.

Työasiat alkaa palata takaisin kuvioihin. Mikä on ihan hyvä.

Gradukin on loppusuoralla, vuonna 2015 se on valmis!

Liikunta, kiikunta ja leikki. Sitä lisää.

Kaikenlainen kirjoittaminen: blogi, päiväkirja, runot, ajatukset, laululyriikat. Niitäkin lisää.

Ja unta. Etenkin unta lisää.

Nyt otan päikkärit kun lapskin niin tekee. Ensi kertaan taas, kirjoitellaan!

Ensilumen päivä

Nyt sitä sataa, maailma muuttui valkeaksi, äänet vaimennetuiksi ja uusia ääniä tuli lisää. Niinkuin lumen narskunta. Oliivi oli vähän ihmeissään, kateltiin ensin joka ikkunasta että sataako joka puolella. No satoi. Sitten ulos tutkimaan lumista metsää ja kotipihaa. Maistettukin on. Kivointa oli käsillä pyyhkiä lunta sivuun . Voi mitkä riemut meitä vielä odottaakaan lumen kanssa :)

Heti tuli niin jouluisa olo, että meinasin kaivaa joulukoristeita esiin. Valoa, väriä, pehmeyttä, jotain kauniita juttuja. Mutta maltoin vielä. Nyt on vasta lokakuu, siis hei. Jos koittais ensin siirtää kesävaatelaatikon varastoon. Kaivaa talvipipot, popot ja lapaset esiin. Haravoida nuo vaahteranlehdet, jotka just tällä hetkellä hautautuu lumeen. No, en usko että tämä jää pysyväksi lumeksi. Viime vuonna tosin taisi lumi jäädä maahan jo lokakuussa. Notta. Ei sitä tierä.

Tänään kuitenkin liikutuin suuresti eräästä blogista. Blogien lukeminen ja selailu ei kuulu arkipäivääni, eikä varsinkaan niiden kommentointi (aikapulaaaaaaa). Tähän blogiin haluaisin kommentoida, mutta blogin kirjoitukset luettuani olen vielä tällä hetkellä aivan sanaton. Jotenkin järkähtänyt tunteista. Hyvä vaan, että löytyy asioita, jotka laittavat meitä ajattelemaan ja suhteuttamaan asioita uuteen perpektiiviin, pois siitä arjen raamista, joka ei aina ole niin koristeellinen tai kestävä. Tämä kirjoittaja saa kaiken kunnioitukseni, voiman ja hyvänolon toivotukset, kivunmanausloitsut ja parannussanat, voi kun ne taitaisin, voi voi...kaikkea hyvää ja uskoa tulevaan.

Käykää kurkkaamassa ja kannustamassa. Tämä elämästä ja kuolemasta monta vuotta taistellut urhea nuori nainen ansaitsee kaiken tuen. Bulletproof

Näihin tunnelmiin. Voimaa.
Kirjoitellaan,

Vavva :)

Niinpäs siinä kävi, että pikku tovi vierähti edellisestä kirjeestä. Mutta täällä ollaan edelleen. Paitsi että nyt meitä on täällä vähän enemmän. Ihana poikavauva syntyi syyskuussa 2013 ja on nyt siis jo reipas puolivuotias viksu ja vilimaattinen isännän alku. Kutsuttakoon häntä tässä Oliiviksi.

Poika potki masussa niin paljon, että mamma meinasi aivan tuskastua. Ja reidet oli pötkylällä niin paksut, että vauvakoon vaipat jäi heti pieneksi :) Iso poika oli muutenkin. Pituutta oli 55cm ja painoa 4,8kg. Paikallislehdessä oli koottuna vuoden vauvat, katsoin vaan että jaa, meirän Oliivi tais olla painavin ja pisin. Että olalle taputus äidille sellasen maailmaan saattamisesta. Huh ja huh!

Niin ja on isäntä värkänny meille kanalankin. Kanalassa on nyt uusia asukkeja kahden kanan ja Sauli-kukon lisäksi. Guzenina-Richardsson hautoi tammikuun ja kaikista seitsemästä munasta kuoriutui ihanan söpö pikku tipu. Nyt ne on jo mini-dinosaurusten näköisiä nuorikkoja, harjoittelee kiekumista ja kaakattamista ja lentelee niskaan ruokaa viedessä. Nimiä ei niillä vielä oo, ensin varmistutaan kaikkien sukupuolista. Niistäkin laitan kuvia kun saan ladattua koneelle. Nyt siellä on siis kymmenen kanalintua orrella :)

Kohta alkaa tulla taas munia. Talven tauon jälkeen tällä viikolla on jo saatu kaksi munaa, ai että ne onkin herkullisia ja maukkaita kaupasta ostettuihin verrattuna!

Ja jokos se meirän Vilima elikkäs Mini-kissa on mainittu? Se on vuonna 2012 kesällä otettu kissa, joka oli löytyny erään Lapualaisen taimitarhan vintiltä. Arka ja villi. Nykyisin niin läheisyysriippuvainen sylikissa ja saa raivostuttavia hellyyspuuskia juuri silloin kun pitäis tehdä töitä koneella tai lukea tai värkätä jotain muuta.

Siinä meitä on sitten melkonen sakki ruokittavaksi. Katsotaan tuleeko lisää populaatiota ensi kesänä. Lampaista on ollut vähän puhetta, mutta aikamoista haipakkaa tämä elämä näidenkin kanssa jo on.






Heippa vaan taas ensi kertaan!
Teidän kirjeenvaihtajanne.