Pikku-ukko on saanut uuden Ison Ihmisen, Hoitotädin. Perhepäivähoitopaikkaan tutustuttiin ekan kerran äidin kanssa, leikittiin uusilla leluilla (joita oli hurrrrrjan paljon), pörrättiin autoilla, tepasteltiin talossa ja luettiin kirjaa ja oltiin vaan. Positiivinen ja hyvä tunne jäi. Lapsi Nautti.
Tänään oli SE PÄIVÄ, jolloin pikku taapero jäi hoitoon pariksi tunniksi, ilman omia vanhempia tai muita tuttuja ihmisiä. Niin kuin kaikki äidit, tämäkin pyöritteli mielessään: miten se nyt pärjää, mitä se sanoo kun huomasi äidin lähteneen (snif) ja kaikkea sitä uutta muutosta, mitä hoitoon meneminen edustaa. Ja vähän nautinkin parista tunnista extra-aikaa. Joo, ja käytin sen niiden paikkojen siivoilemiseen, mitä ei arkena ehdi. :)
Sitten hainkin jo lasta hoitopaikasta. Pikku-ukko leikki innoissaan, näytti äidille autoa ja pörräsi menemään ääntään vaan voimistaen. Voi että olin iloinen ja onnellinen! Lapsi viihtyi niiiiin hyvin muiden lasten seurassa ja turvautui ja luotti Isoon Ihmiseen heti täysin. Sydän suli ja moista puhdasta onnen tunnetta en ole kokenut pitkään aikaan.
Herttaista, että Pikku-Ukolla on nyt ihan Omat Kaverit ja oma Iso Ihminen, jotka ovat osa hänen maailmaansa. Eivät enää Meidän. Sen hän tavallaan näyttikin lähtötilanteessa. Olisi mieluummin jäänyt Ison Ihmisen kanssa leikkimään.
Varmasti vielä ikäviäkin eroja ja lähtöjä tulee, sen takia kirjoitan nyt tämän sinulle. Ihanista kokemuksista kumpuavat muistot kantavat huonojen päivien yli. Muista se Ilo, muista se Tunne ja hetki, joka antaa elämääsi Onnea pitkälle eteenpäinkin. Jos vaan muistat sen.
Kirjoitellaan!
perjantai 27. maaliskuuta 2015
torstai 19. maaliskuuta 2015
Kevätmuistoja
Hei ystävä,
nyt lakeudelta tuulee niin että piippu ulvoo ja välikatto humajaa, mutta kerron kuitenkin millainen kevät tähän mennessä on ollut. Sillä se on ollut erityisen hieno ja hyvä.
Lumet suli pihasta niin nätisti, että sohjoa tai valtavia lätäköitä ei tullut ollenkaan niin kuin viime vuonna. Sain vain yhden kerran kauniina sunnuntaipäivänä hakata jäätikköä rautakangella. Se on jännän kivaa ja tyydyttävää homma. Vähän niin kuin haravointi.
Pelloiltakin lumet katosivat ja viime vuosien tulvat jäivät saavuttamatta. Maa on kuitenkin vielä kovaa ja pellon pinta jäässä, joten siellä voi kävellä helposti rapaantumatta ja mutaantumatta. Ja ah, ne linnut, ne ovat tulleet! Iltamyöhäisellä ja aamupäivisin kuuluu joutsenten ääniä joen suunnasta ja ylilentoja komeine ääniterveisine tapahtuu melkein joka päivä. Muuttolinnuissa on jotain maagista ja vuosi vuodelta merkityksellisempää. Ehkä se johtuu vuoden kiertoon tottumisesta ja tuttuudesta. Alkaa jo tuntua siltä, kuin vanhat ystävät palaisivat keväällä ja toisivat uuden elämän mukanaan.
Lämpöä ja aurinkoa monen pitkän ja harmaan ja tuulisen viikon jälkeen oli ihana saada. Ja vaikka olen varautunutkin takatalveen, nämä päivät kannattelevat taas pitkälle eteenpäin.
Kanatkin nauttivat uuden ruohon syömisestä, maan kuopsuttamisesta ja löysinpä niille meheviä toukkiakin (taisivat olla hieman kohmeessa vielä) kuivuvan puunrungon kaarnan alta. Pikku Henna kananen hoksasi mitä teen ja ryhtyi seuraamaan minua ja tikkuani. Kyllä kanalla on hoksottimet ainakin ruuan suhteen kohdallaan.
Tie paljastui jo kauan sitten lumen alta ja tuntui ihanalta taas kävellä asfaltilla reippain askelin, varomatta liukastumista tai lätäkköä. Eikä siitä ole kovin kauankaan kun potkukelkalla sai päästellä hyviä lenkkejä koiran kanssa. Nyt vain vielä pyörä kuntoon ja uusi istuin lapselle. Vanha on nimittäin kiinnitetty traktorin koppiin, jossa isä ja poika lanailivat yhdessä lunta talvisin. Se oli tärkeää puuhaa ja lapsi jaksoi istua siellä vaikka kuinka kauan.
Siinäpä niitä tärkeimpiä kevään merkkejä
Kirjoitellaan taas!
nyt lakeudelta tuulee niin että piippu ulvoo ja välikatto humajaa, mutta kerron kuitenkin millainen kevät tähän mennessä on ollut. Sillä se on ollut erityisen hieno ja hyvä.
Lumet suli pihasta niin nätisti, että sohjoa tai valtavia lätäköitä ei tullut ollenkaan niin kuin viime vuonna. Sain vain yhden kerran kauniina sunnuntaipäivänä hakata jäätikköä rautakangella. Se on jännän kivaa ja tyydyttävää homma. Vähän niin kuin haravointi.
Pelloiltakin lumet katosivat ja viime vuosien tulvat jäivät saavuttamatta. Maa on kuitenkin vielä kovaa ja pellon pinta jäässä, joten siellä voi kävellä helposti rapaantumatta ja mutaantumatta. Ja ah, ne linnut, ne ovat tulleet! Iltamyöhäisellä ja aamupäivisin kuuluu joutsenten ääniä joen suunnasta ja ylilentoja komeine ääniterveisine tapahtuu melkein joka päivä. Muuttolinnuissa on jotain maagista ja vuosi vuodelta merkityksellisempää. Ehkä se johtuu vuoden kiertoon tottumisesta ja tuttuudesta. Alkaa jo tuntua siltä, kuin vanhat ystävät palaisivat keväällä ja toisivat uuden elämän mukanaan.
Lämpöä ja aurinkoa monen pitkän ja harmaan ja tuulisen viikon jälkeen oli ihana saada. Ja vaikka olen varautunutkin takatalveen, nämä päivät kannattelevat taas pitkälle eteenpäin.
Kanatkin nauttivat uuden ruohon syömisestä, maan kuopsuttamisesta ja löysinpä niille meheviä toukkiakin (taisivat olla hieman kohmeessa vielä) kuivuvan puunrungon kaarnan alta. Pikku Henna kananen hoksasi mitä teen ja ryhtyi seuraamaan minua ja tikkuani. Kyllä kanalla on hoksottimet ainakin ruuan suhteen kohdallaan.
Tie paljastui jo kauan sitten lumen alta ja tuntui ihanalta taas kävellä asfaltilla reippain askelin, varomatta liukastumista tai lätäkköä. Eikä siitä ole kovin kauankaan kun potkukelkalla sai päästellä hyviä lenkkejä koiran kanssa. Nyt vain vielä pyörä kuntoon ja uusi istuin lapselle. Vanha on nimittäin kiinnitetty traktorin koppiin, jossa isä ja poika lanailivat yhdessä lunta talvisin. Se oli tärkeää puuhaa ja lapsi jaksoi istua siellä vaikka kuinka kauan.
Siinäpä niitä tärkeimpiä kevään merkkejä
Kirjoitellaan taas!
keskiviikko 4. maaliskuuta 2015
Yhtäaikaiset loppusuorat ja alkumetrit
Hei taas ystäväni,
Kiirettä on pitänyt, rutistin gradua helmikuun viimeiseen päivään, Kalevalanpäivään saakka. Oi joi, pohdintaosiota vaille valmis. Ja ehkä olin vielä epävarma, riittääkö asiat ja onko näkökulmat aivan kohdillaan, joten en vain pystynyt vielä summaamaan kaikkea viimeiseen lukuun.
Seuraavat kaksi päivää olin onneni kukkuloilla, nautin vapaasta ilman omatunnon kolkutuksia, että nyt pitäis kirjottaa, kirjottaa. Arvelin, että muokattavaa tulee, mutta se on pientä säätöä.
Seuraavana maanantaina töissä iski taas ymmärrys miten paljon on vielä tehtävää töiden osalta ja miten paljon siihen tulee menemään aikaa. Lisäksi, ihanaa kyllä, sai toimeksiannon, joka liittyy juuri tekemääni graduun. Aivan huipputilanne, saan tuoda asiantuntijuuttani kyseisestä aiheesta julki laajemmalle yleisölle, ehkä jopa kansainvälisestikin. No, uuteen tehtävään liittyy uusi deadline-paine. Joka on aika pian!
Ja sitten tuli osapalaute gradusta. Aaargh, lisää työtä, tutkielman laajentamista, uutta näkökulmaa, suunnitelmaa, harjoitusta ja sen raportointia. En vielä tiedä miten sen toteutan, etenkin näillä aikaresursseilla. Täytyy todellakin pohtia taas asiaa. Ja loppuvaihe alkaa olla jo puurtamista.
Perhe, lapsen hoito kotona, kotieläimet, opiskelu, työ ja toimeksianto. Siinäpä sitä onkin.
Kohta herää puutarha talvihorroksesta, ihanaa kuitenkin, vaikka en käsitä miten ehtisin sitä hoitaa. Katsellaan sitten vaan luonnonkukkia ja kastellaan jos ovat aivan kuolemassa janoon. Nyt menen printtaamaan yhdistyksen pöytäkirjoja vuosikokousvalmisteluja varten.
Ready, steady, GO!
Kirjoitellaan!
Kiirettä on pitänyt, rutistin gradua helmikuun viimeiseen päivään, Kalevalanpäivään saakka. Oi joi, pohdintaosiota vaille valmis. Ja ehkä olin vielä epävarma, riittääkö asiat ja onko näkökulmat aivan kohdillaan, joten en vain pystynyt vielä summaamaan kaikkea viimeiseen lukuun.
Seuraavat kaksi päivää olin onneni kukkuloilla, nautin vapaasta ilman omatunnon kolkutuksia, että nyt pitäis kirjottaa, kirjottaa. Arvelin, että muokattavaa tulee, mutta se on pientä säätöä.
Seuraavana maanantaina töissä iski taas ymmärrys miten paljon on vielä tehtävää töiden osalta ja miten paljon siihen tulee menemään aikaa. Lisäksi, ihanaa kyllä, sai toimeksiannon, joka liittyy juuri tekemääni graduun. Aivan huipputilanne, saan tuoda asiantuntijuuttani kyseisestä aiheesta julki laajemmalle yleisölle, ehkä jopa kansainvälisestikin. No, uuteen tehtävään liittyy uusi deadline-paine. Joka on aika pian!
Ja sitten tuli osapalaute gradusta. Aaargh, lisää työtä, tutkielman laajentamista, uutta näkökulmaa, suunnitelmaa, harjoitusta ja sen raportointia. En vielä tiedä miten sen toteutan, etenkin näillä aikaresursseilla. Täytyy todellakin pohtia taas asiaa. Ja loppuvaihe alkaa olla jo puurtamista.
Perhe, lapsen hoito kotona, kotieläimet, opiskelu, työ ja toimeksianto. Siinäpä sitä onkin.
Kohta herää puutarha talvihorroksesta, ihanaa kuitenkin, vaikka en käsitä miten ehtisin sitä hoitaa. Katsellaan sitten vaan luonnonkukkia ja kastellaan jos ovat aivan kuolemassa janoon. Nyt menen printtaamaan yhdistyksen pöytäkirjoja vuosikokousvalmisteluja varten.
Ready, steady, GO!
Kirjoitellaan!
Tilaa:
Kommentit (Atom)