Pikku-ukko on saanut uuden Ison Ihmisen, Hoitotädin. Perhepäivähoitopaikkaan tutustuttiin ekan kerran äidin kanssa, leikittiin uusilla leluilla (joita oli hurrrrrjan paljon), pörrättiin autoilla, tepasteltiin talossa ja luettiin kirjaa ja oltiin vaan. Positiivinen ja hyvä tunne jäi. Lapsi Nautti.
Tänään oli SE PÄIVÄ, jolloin pikku taapero jäi hoitoon pariksi tunniksi, ilman omia vanhempia tai muita tuttuja ihmisiä. Niin kuin kaikki äidit, tämäkin pyöritteli mielessään: miten se nyt pärjää, mitä se sanoo kun huomasi äidin lähteneen (snif) ja kaikkea sitä uutta muutosta, mitä hoitoon meneminen edustaa. Ja vähän nautinkin parista tunnista extra-aikaa. Joo, ja käytin sen niiden paikkojen siivoilemiseen, mitä ei arkena ehdi. :)
Sitten hainkin jo lasta hoitopaikasta. Pikku-ukko leikki innoissaan, näytti äidille autoa ja pörräsi menemään ääntään vaan voimistaen. Voi että olin iloinen ja onnellinen! Lapsi viihtyi niiiiin hyvin muiden lasten seurassa ja turvautui ja luotti Isoon Ihmiseen heti täysin. Sydän suli ja moista puhdasta onnen tunnetta en ole kokenut pitkään aikaan.
Herttaista, että Pikku-Ukolla on nyt ihan Omat Kaverit ja oma Iso Ihminen, jotka ovat osa hänen maailmaansa. Eivät enää Meidän. Sen hän tavallaan näyttikin lähtötilanteessa. Olisi mieluummin jäänyt Ison Ihmisen kanssa leikkimään.
Varmasti vielä ikäviäkin eroja ja lähtöjä tulee, sen takia kirjoitan nyt tämän sinulle. Ihanista kokemuksista kumpuavat muistot kantavat huonojen päivien yli. Muista se Ilo, muista se Tunne ja hetki, joka antaa elämääsi Onnea pitkälle eteenpäinkin. Jos vaan muistat sen.
Kirjoitellaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti